Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Karkurannan Shuriken

Valmennukset

13. Huhtikuuta 2013 // Estevalmennus, valmentajana Emmy:

Oonalla ja Hurilla oli myöskin hyvä yhteistyö, mutta aluksi ilmeni ongelmia vauhdin kanssa. Huri tuppasi kiihdyttelemmään radalla ja vaikka aika oli hyvä, oli ratsastus melkoista itsemurhaa. Saimme Hurin kuitenkin rennommaksi ja lopuksi tuli hyviä siistejä ja nopeitakin ratoja. Oona osasi myöskin hyvin hyödyntää radalla Hurin ketteryyttä ja nopeutta. Tiukat käännökset eivät tuottaneet ponille vaikeuksia. Erikoisesteillä ei ollut myöskään ongelmia ja Huri ylitti Oonan hyvällä tuella epäröimättä kaikki erikoisemmatkin härpäkkeet. Oona osaa hyvin tukea Huria hypyissä ja antaa tarpeeksi vapautta. Hurin kanssa ongelmana on vain vauhti ja kuumuminen.

26. Maaliskuuta 2013 // Estevalmennus, valmentajana Grille:

Oona ja Karkurannan Shuriken – estevalmennus 100cm - Valmentajana Grille
Valmennettavakseni oli täksi kerraksi ilmoittautunut Oona ja todella komea russi ori Huri. Suunnitelmissa oli harjoitella tiukkoja kaarteita ja haastavia teitä puolentoista tunnin tehorääkissä, ja sen mukaan mitenkä Hurista sai hyvin eteenpäin pyrkivän kuvan jo verryttelyssä uskoin sen selviytyvänn hienosti vaikeistakin kurveista. Radaksi oli väsännyt 8 esteisen taitoradan, jossa esteiden korkeus vaihteli 70 aina 100cm pystyyn asti. Melkein jokaiselle esteelle tultiin jostain tiukasta käännöksestä ja tien saaminen suoraksi voisi olla haastetta jo kerrakseen. Verryttely esteinä toimi ristikko sarja ja 50cm pysty, jotka myöhemmin korottuisivat kun rataa alettaisiin hyppäämään. Pyysin Oona kokeilemaan eri tempoja ravissa, tekemään kaarteita ja ympyröitä melko itsenäisesti. Oona vaikutti todella osaavalta ratsastajalta, jolla on vakaa suhde poniin. Hurikin kuunteli tarkkaavaisesti ja pidensi sekä lyhensi askeltaan pyydettäessä. Kiemurat ja ympyrät se taipui Oonan pyynnöstä näppärästi. Laukatessa löytyi Hurilta virtaa melko paljon, jotenka pyysin Oonan jäämään ympyrälle päätyyn. Ympyrällä laukkaaminen hidasti heiman orin menohaluja ja siihenkin saatiin sopiva tahti jota ylläpitämällä se olisi hyvä esteitä ylittäessä. Esteet aloitimme pystyä hyppäämällä, ja sen jälkeen oli tultava ristikkosarja. Alkuhyppelyt sujuivat ongelmitta ja Huri pärski tyytyväisenä ottaessamme välitauon.

Lepäilyn jälkeen oli vuorossa ensin muutamaa suurempaa yksittäisestettä ja sitten rataa vain loikkimaan. Yksittäisenä tultiin 70cm pystyä ja samankorkuista okseria. Sarjan nostin 60cm, joka kuului myös hypätä. Huri oli tauolla kerännyt voimia ja hirveällä vauhdilla se hyppäsi esteet ensimmäisen kerran. Pyysin Oonaa tekemään enemmän puolipidätteitä ja käyttämään sisä- ja ulkopohkeita hieman tehokkaammin kaarteissa ponin tasapainon ylläpitämiseksi. Seuraavalla kerralla Oona otti neuvosta vaarin ja pienilläkin muutoksilla saatiin suorituksesta kerta heitolla parempi. Kehuin ratsukkoa ja nostin esteet rataa varten paikoilleen. Selostin radan ja kun Oona muisti sen kehotin vielä hillitsemään vauhtia vaikka tuntuisikin siltä, että itse esteelle tultaisiin todella hitaasti. Hurilla riittäisi kapasiteetti hiljaisemmastakin vauhdista ponnistamaan. Oona aloitti radan normaali tahtisessa laukassa. Huri tuli ensimmäiset esteet hyvin, mutta innostui huomatessaan sarjan jonne tultiin tiukasta kaarteesta. Poni kiihdytti hieman liikaa jotenka ensimmäinen este tultiin vinosti. Toiselle Oona sai ponin suoristettua, mutta Huri oli hämillään tilanteesta ja puomi putosi ponin pienen säädön vuoksi. Kehotin rohkaisevasti jatkamaan rataa ja loppurata onnistuikin todella mainiosti. Otimme hetken kuluttua myös uusinta yrityksen, ja sehän sujui tietystikin paremmin. Ratsukolle tsemppiä tuleviin kisoihin ;)

23. Maaliskuuta 2013 // Estevalmennus, valmentajana Suvi:

Huri hyppäsi suurimman osan esteistä hyvin, vaikka oikea ponnistuspaikka meinasi välillä hukkua outoja esteitä tuijottaessa. Ruotsalainen okseri kuitenkin taisi herättää orin, sillä valtavan hypyn jälkeen poni ikäänkuin heräsi horroksesta ja vauhtia riitti, jopa liikaakin. Vaikka esteet taisivat vähän jännittää, poni ei kuitenkaan kieltäytynyt kertaakan!

17. Maaliskuuta 2013 // Kouluvalmennus, valmentajana leah:

Ratsukko oli lämmitellyt itsekseen, joten aloitimme valmennuksen. Taivuttelimme Huria ensin käynnissä, josta siirryimme raviin. Oona joutui koko ajan lyhentämään nivelohjaa, jotta saisi paremman tuntuman orin suuhun sen tulessa paremmin ja paremmin muotoon. Huri kuunteli hyvin istuntaa ja pohkeita, mutta suustaan oli vielä vähän kova. Kun sisäpohje oli saatu läpi, ruvettiin tekemään laukkaharjoituksia. Käskin jäädä ensin ympyrälle, ja työstää laukka hyväksi ja rullaavaksi, ja ori kuulolle. Sen jälkeen lähdimme tekemään tiimalasin muotoista kuviota, ja aina kokorataleikkaalla joka kolmannella askeleella laukanvaihto. Huri tuli koko ajan nopeammaksi avuille, joten nyt vaihdettiin laukka joka toisella askelleella. Senkin sujuessa koitimme muutaman kerran vaihdon joka askeleella, jossa kuitenkin Huri meni jo sekaisin. Lopettelimme siihen ja Oona otti itsenäisesti loppuverkat.

2. Lokakuuta 2012 // Kouluvalmennus, valmentajana Helmi:

Alkukäynneissä olisit saanut vähän rauhoittaa Huria, käynnin tahti oli melkoisen kiireistä. Omaa istuntaasi voit korjata sen verran, että otat painon takapuolellesi ja pyöristät alaselkääsi. Näin Huri ei kipitä altasi. Alkukäynneissä teimme niinkin alkeellisia juttuja, kuin voltteja ja käännöksiä. Kun sait orin kuuntelemaan, oli Huri oikein notkea ja käynnillä oli parempi tahti. Muistathan Rose katsoa eteenpäink koko ajan?
Ravissa Huri lähti taas kiihdyttelemään, ja tuntui, että se olisi vielä vähän kova suustaan. Yleisimpiä opetusmenetelmiäni on nyppiminen, eli kiskaiset ohjaa kerran ylös. Pidäte tulee silloin ylhäältä käsin, ja on tehokkaampi. Sinulla oli pidättelemistä Hurissa, mutta ravi parani huomattavasti alkuun nähden. Voltit ja kaaret onnistuivat teiltä hienosti. Huri taipui oikein hyvin molempiin suuntiin.

Laukassa meillä oli taas sama pulma, Huri meni jokseenkin kovaa. Tällä kertaa onnistuit kuitenkin ennätysvauhdissa rauhoittamaan orin, ja laukkaympyrät sujuivat mahtavasti. Koko tunnin ajan istuntasi säilyi erittäin mukavana. Laukassa pyri pitämään pohkeesi kiinni, ja kädet kyynärkulmissa. Laukka rullasi hyvin, pointsit siitä. Loppuverkoissa kauniisti ori venytti kaulaansa, eikä enää kiiruhdellut minnekkään. Hieno homma!

7. Elokuuta 2012 // Estevalmennus, valmentajana Veronica:

Alkukäyntien jälkeen ravailtiin ja vetristeltiin puomeilla, kavaljeteilla ja venyteltiin Rosenkin lihakset auki.
- Venytä molempia käsiä vuorotellen korviin ja vastakkaisesti jalustimiin. Huutelin kentän laidalta kun tein esteitä. Rose teki kaiken huolellisesti ja sitten alettiinkiin hyppäämään 80 senttistä pystyä. Huri ponnisti hienosti esteelle ja Rose kevensi mukana. Tultiin vielä toisen kerran, siinä sitten tuli kai jotain kärhämää, sillä tultiin kiitoravissa liian isolle esteelle ja Rosella leihahti raippa kaulalla ja Huri hyppäsi ja esteen jälkeen jatkettiin jo laukalla. Molemmat kerrat onnistuivat hyvin. Seruaavaksi hypättiin okseri ja trippeli. Okseri oli 95 senttiä ja trippeli metrin. Okserille Rose ohjasi loistavasti, enää se että miten päästiinkään yli. Rose kevensi hienosti, mutta Huri kompastui viimeisen esteen puomiin tipahti alas.

- Tule uudelleen ja kunnon tie. Juuri noin. Rose lähestyi estettä hyvällä vauhdilla.
- Muista iso kevennys, Juuri noin, loistavaa! Huri hyppäsi esteen todella isosti, mutta hienosti meni. Sitten tripperille. Huria ei edes tarvinnut käskeä esteelle kunnolla, sillä se hyppäsi isosti ja uljaasti. Ei tiputuksia. Lopussa mentiin vielä sarja joka oli semmoinen 80-100 senttinen ja sekin ongelmitta. Loppukäynneissä mentiin vielä venytyksiä mm. kosketus korviin, nojaus hännän päähän, venytykset jalustimiin päinvastoin ja käynnissä maailman ympäryysmatka. Rose tulikin jo käynnissä alaskin ja Hurille ne suurimmat kierrokset kuuluukin. :)

13. Heinäkuuta 2012 // Kouluvalmennus, valmentajana Chilian.:

Valmennus alkoi Rosen ja Hurin kohdalla aika jäykästi. Huria ei kiinnostanut kiertää kenttää kaatosateessa, joten temppuili paljon. Rose sai hallittua oriin hienosti, alkuverkkojen : volttien, siirtymisien ja lisäysten jälkeen Huri alkoi kuitenkin kulkea todella upeasti. Huri kuunteli Rosen apuja upeasti ja teki monta hyvää käynti pohkeenväistöä molempiin suuntiin. Harjoiteltiin myös hieman ravipohkeenväistöä ja orii sai pari toodella hyvää suoritusta. Rosen huomaamattomat avut tekevät tästä parista upeaa katseltavaan ja tulette pääsemään pitkälle!:)

9. Heinäkuuta 2012 // Estevalmennus, valmentajana Kate:

Ratsastettiin maneesissa, sillä ulkona sattui satamaan. Hypättiin siis esteitä ja mentiin sellaista 65cm aluksi. Rosen kevennys oli ihan loistava ja poni hänen allaan eli Huri hyppäsi sujuvasti, vaikka vähän kompastelikin. Laukattiin myös alussa ihan kevyessä istunnassa ja harjoiteltiin pysähdyksiä ja hallintoja. Rosen selkä nytkähti yhdessä hypyssä notkolle ja sitten tultiin ryminällä alas hevosen pään yli volttien kera. Rose kuitenkin meni takaisin oman hevosensa selkään ja siitä sitten jatkettiin. Ratsastettiin jo 75cm. Tein pienen kurvillisen ja vaikean radan ja Rose hevosineen läpäisi sen mainiosti. Toki pohkeella joutui kuitenkin vähän painamaan kylkeä. Loppu tunnista tehtiin pieni korkeuskisa. Rose pääsi hevosellaan yli 90cm ja sehän on pinnistelyn arvoinen. Loistavasti meni.

Muistilista

Sileällä: Yleis/koulusatula, yleis/kouluhuopa, yleis/kouluvyö, englantilaiset suitset, nivelkuolaimet

Esteillä: Estesatula, estehuopa,  meksikolaiset/englantilaiset suitset, nivelkuolaimet, jännesuojat kaikkiin jalkoihin

Maastoon: Yleissatula, yleishuopa, englantilaiset suitset, nivelkuolaimet, jännesuojat takasiin

-5 oC: Ulos ei loimea, sisällä ei loimea (klipattu = villaloimi)
-10 oC: Ulkona toppaloimi, sisällä villaloimi (klipattu = tallitoppis)
Sateella: Sadeloimi ulos jos sataa paljon

Väkirehut:

Kaura: ½-0-½
Racing Prix: ½-1-½

Iltamössöt:

Vehnälese 2 dl
Kivennäiset 1 dl
Magnesium 2 mitallista

Rokotukset:

Rokotukset jäykkäkouristusta ja hevosinfluenssaa vastaan voimassa.

Ratsastus- ja ulkoiluvarusteet (alleviivatut voitettuja)

¬ Musta yleissatula
¬ Ruskea estesatula
¬ Musta koulusatula
¬ Musta kultakoristeltu estesatula Elite

¬ Vihreä yleissatulahuopa
¬ Violetti estesatulahuopa
¬ Valkoinen koulusatulahuopa
¬ Ruudullinen yleissatulahuopa Cassiel Burberry
¬ Musta satulavyö
¬ Ruskea satulavyö vatsapanssarilla
¬ Musta koulusatulavyö
¬ Mustat jalustimet, hihnat
¬ Ruskeat jalustimet, hihnat

¬ Mustat suitset englantilaisella turparemmillä, alaturparemmi
¬ Mustat ohjat
¬ Ruskeat meksikolaiset suitset Sir Classic
¬ Nivelkuolaimet

 

¬ Mustat jännesuojat eteen ja taakse
¬ Oranssit jännesuojat eteen
¬ Siniset pintelit
¬ Punaiset kuljetussuojat

¬ Harmaa sadeloimi
¬ Sininen tallitoppaloimi
¬ Punainen toppaloimi Upscale
¬ Musta villaloimi basic
¬ Enkkuloimi ja -viltti
¬ Jäänsininen fleeceloimi
¬ Ruskea vedenpitävä puoliloimi Spring 11
¬ Pinkki-ruskea fleeceloimi Dyna EQ Choco'n'Color

¬ Vihreä nailonriimu
¬ Musta nahkariimu
¬ Vihreä riimunaru

 

Virtuaalitalli | A Sim-game Stable

ps. Jos pidät meistä, tykkääthän vrl:ssä

 

 

 

©2019 Cavalier - suntuubi.com